Kesäkuun ensimmäinen päivä ja aika käydä läpi mitä toukokuussa on tapahtunut. Rankkaa ja helppoa vuorotellen. Vanhoihin tuttuihin tapoihin on helppo mennä, koska ne eräällä tapaa turvallisia ja nopeita (tässä puhun painon pudottamisesta). Haluaisin laihduttaa terveellisesti, mutta se tuntuu olevan ylitsepääsemättömän mahdotonta. Toisaalta se on itsestä kiinni ja saa varmasti pysyvämpiä tuloksia. Itseäni henkisesti häiritsee se, että en ole vielä normaalipainossa, joten siihen asti palaan jopa liian usein vääriin tapoihin. Tuloksen voi nähdä muista sivuista tavoitteet ja tekniset tiedot.
Paasto on kiistanalainen menetelmä, mutta itse uskon sen olevan oikein käytettynä hyväksi elimistölle.Ajattelin kokeilla Vogelin 5 vrk pakettia, huisin kallis, mutta sen voisi tehdä terveellisesti, toisin kun nyt olen tehnyt, kun lipitän vettä, teetä, vichyä ja laihiskaakaota (plus vitamiinit ja tummasuklaa). Olen myös syönyt vähän puuroa ja raakaruoka snacksejä. Olen ottanut sellaisia kolmenpäivän kuureja. Apuna on ollut rahapula, joka on edes auttanut siihen, ettei ole ruokaa. Saa nähdä miten loppu kesän käy kun rahaa saan hieman enemmän käyttööni.
Olen pitänyt henkistä lomaa opiskelusta, pakko, aivot ei tahtonut toimia ja oli jotenkin loppuun palamisen merkkejä, uskoisin viikon lomana jo parantavan asiaa. Tässä olisi siis noin viitisen viikkoa (neljä) aikaa opiskella ja opetella syömään normaalisti ja pitää muutamia paastopäivä (poikkeuksena jos saan vogel paketin, niin en paastoa muuten, tavoite).
Olen tilannut uusia vegaaniruokakirjoja...ooh niin odotan niiden saapuvan. Annokset on niissä isoja, mutta haasteena onkin minun tehdä niistä 1-2 annoksen kokoisia ja haastaa itseni kokeilemaan uutta. Hyvänä esimerkkinä selleri, joka ei ole maistunut minulle ja tuo avokado. Olen tehnyt listaa mitä tarvitsen kaupasta :)...en tiedä onko varaa ostaa kaikkia, mutta aina sitä voi unelmoida. Ainoa asia on etten ymmärrä laihisblogien herkkukuvia...mä en voi kattoa niitä, mun tekee heti mieli. Ja kun ne on vielä niin herkullisesti laitettu ja otettu. Vegaanius ei ole minulle uskonto, enkä lue itseäni tähän ryhmään täysin, mutta helpompi sanoa, että on kuin selittää omaa maailmankuvaansa. Itse sallin muille lihan syönnin, jos osaa arvostaa sitä mitä eläin on antanut. En myöskään ole kielteinen hunajaa kohtaa. Koomisinta omasta mielestäni on, ettei vegaani voi käyttää villavaatteita. Toisaalta uskon että kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat kunhan eivät turhaa vahingoita ketään.
Joskus sitä herää sellaiseen fiilikseen ettei halua tulla ulos talosta ihmisten ilmoille ennen kuin on laihtunut. Tämä on väärin, koska maailma ei muutu paremmaksi vaikka olisi kuinka laiha...siellä se ihana, kamala maailma on silti. Viimeksi kun laihdutin niin tajusin ja petyin kun se maailma ei muuttunut siksi joksi halusin. Nyt elän unelmaani ja tuntuu, että elän väärässä vartalossa, mutta toisaalta painetta on helpottanut, se että olen saavuttanut jotain mitä olen halunnut jo pitkään.
Hyvää kesäkuun alkua kaikille ja kannustusta jatkamaan sitä mitä haluaa.
Olen käyttänyt apunani http://www.healthyweightforum.org/eng/calculators/calories-required/ ohjelmaa laskiessani mitkä olisi realistiset mahdollisuudet tiputtaa tervellisesti ja yleensäkin.






.jpg)


















