2012-07-24

Heinäkuun hölmöilyt..

Heh he...ei voi muuta sanoa kuin, että "olishan se pitäny arvata". Sitä hetken osaa elää kuin onglematon ihminen ja sitten aivot ovat hillopurkissa, eikä järjellisestä toiminnasta tietoa. Okei ei ehkä maailman pahimmat mässyviikot, mutta siis mikähän siinä on että ns. tiettynä aikana kuukaudesta on niin helppo repsahtaa...totaalisesti. Olen pyrkinyt olemaan salliva ja kuuntelemaan kehoani...voin silti syödä tiettyjä ruokia, vaikka niistä tulee huono olo jälkeenpäin, esim. sipsit tai salmiakki. Jos positiivisia asioita koitan löytää, niin en ole silti stressannut tilannetta, mutta liikunnan puute ärsyttää, koska sen jälkeen on aina hyvä jollei parempi fiilis. Kasviksia ja hedelmiä olen pyrkinyt syömään, vaikka mässyksi menisikin...ääh en vain joskus tajua itseäni ja sitä että kuinka voikaan olla niin tyhmä tekemisissään. Minulla on tavoite päästä normaaliin painoon jouluun mennessä ja  kyllä se vielä näyttää ihan mahdolliselta.

Liz Taylor

Olen taas katsonut netistä vanhoja sarjoja, joita joskus katselin. Nyt vuorossa oli Nanny-tv sarja. Ysäri retroilijoille ehdoton katsoa jo pelkästään vaatteiden ja muodin takia. Muutaman vaatteen ajattelin itse tehdä, joka ohjelmassa näkyi. Katsoin myös Fran Drescherin Oprahin uusimman haastattelun, ja järkytyin mitä kaikkea tälle rouvalle oli omassa elämässä tapahtunut. Siis hyviäkin asioita, mutta myös sellaisia asioita joita ei toivo kellekään. Ihanan positiivinen asenne hänellä ja hänen ex-miehellään. Hatunnosto tälle menestyvälle naiselle.



Olen pohtinut omaa vaatekaappia...hmm..toisaalta hyvät vaatteet (peruskokonaisuus(hame,takki, houst paitayms.)) on aina hyvä olla, mutta en haluaisi ostaa ennen kuin olen oikeasti laihtunut. Haluaisin teettää ne, koska ne istuu aina paremmin kuin kaupan sarjavaatteet ja jos laatua ostaa sarjavaatteissakin niin samalla rahalla saa laatua teetetyissä vaatteissa. Tämän teen kuitenkin vasta kun olen oikeasti siinä 20-22 bmi kohdalla.

Musiikki rintamalla Björk on ollut koko ajan minulla soitossa. Siinä vain on jotain mikä viehättää minua ja tietenkin hänen tyylinsä yllensäkin.

Björk

Hyviä jatkoja kaikille :), vaikka itselläni laihisoperaatio pysähdyksissä. Tarvitsee sempata, että pääsee tällä viikolla arkirytmiin kiinni. Puntari näytti aamiaisen jälkeen huimia, mutta ei mahdotonta lukemaa, joten ei vielä olla pahasti projektissa jäljessä...suurin osa turvotusta ja nestettä. Ensi viikolla toivon taas päässeeni ns. elämästä kiinni. Kaikkihan on kiinni eräänlaisesta tasapainosta itsensä ja muun maailman kanssa.

2012-07-13

Kesän arkeen paluu...

Voidaan sanoa, että viikko onnistui ihan hyvin...ei liikoja mässyjä ja käveltyä tuli paljon. Pari viimeistä lomapäivää melkein meni metsään, mutta ei niin pahasti kuin olisi voinut mennä. Herkuttelin kaikella makealla ja suolaisella, mutta hyvällä mielellä suurimman osan ajasta. Toisaalta pussillinen sipsejä ja limua teki olon seuraavana päivänä ihan krapulaiseksi...yäk, mutta luultavasti jos itsensä taas totuttaisi tuollaiseen ruokaan, ei ällötystä tulisi, mutta nyt pyrin kuuntelemaan omaa kehoa...jos tuntuu joku liialta niin voin jättää syömättä.

Avain juttu onnistumisessa oli se, että keksin jotain tekemistä itselleni, koska odottelu ja istuskelu vaan lisää minun tarvetta syödä. Korvaan tylsyyden ruoalla. Onneksi olen alkanut taas ajatella ennen kuin mätän suuhuni mitä sattuu. Pidin kiinni ohjenuorasta, että mielikuva syön ruokaa ja noudatan sitä, että syön salaattia ennen ruokailua tai päivässä vähintään puoli kiloa kasviksia ja hedelmiä. Auttoihan se, kun kuunteli omaa kehoaan. Ylimääräisistä kaloreista huolimatta paino tippui muutaman sadan gramman verran...mutta kyllä jännitti punnita tänä aamuna.

Ensi viikolla taas lihaskuntoa ja joogan lisääminen viikon liikuntoihin. Koostan päiväni pienistä liikuntapyrähdyksistä 10-30 min. (jooga, pyöräily, kävely, lihaskunto ja hyötyliikunta(siivous ja yms.).

Nyt taas viettämään loppu viikkoa tenttikirjojen ja rentoutumisen merkeissä.

2012-07-04

Lomailemaan...

Tällä viikolla lähden lomailemaan ja seuraavankin viikon pyrin olemaan erossa netistä ja opiskelujutuista. Tällä viikolla olen pyrkinyt olemaan ahkera joka saralla. Opiskelut mennyt ihan ok, liikuntaa harrastettu ja ruokailu aika kohdillaan.

Lily Cole


Tämä on neljäs viikko, kun en ole päättömästi ahminut ja herkut ollut aika rajattuja (lukuunottamatta aika runsasta kanelikorppu määrää). Lomalla pyrin syömään ihan normimäärän kaloreita (tarkoittaen tavoitepainon kaloreita eli 1400-1600 kcal/vrk (45kg)) ja herkutellakin saa (ajattelin leipoa). Nyt on taas mahdollisuus opetella syömään normaalisti, ennen loppurutistusta (ennen koulun alkamista). Viimeksi kesäkuussa viikon syömis harjoittelu epäonnistui ja meni mönkään eli mässyksi. En aio murehtia, jos menee muutama sata kaloria yli, mutta jos puhutaan tuhansista niin sitten ei hyvä. Olen kyllä positiivisella mielellä, että onnistun seuraavalla viikolla. Toisaalta kyläily/lomailu on aina riskaabelia, kun aina ei voi itse hallita kaikkea, mutta eihän aina tarvitsekaan, kunhan muistaa sen kohtuuden asioissa. Mitään jumppia ja lihaskuntoja en tee, mutta pyrin kävelemään ja hyötyliikkumaan lomallani.

Tavoitepaino lähestyy hitaasti, mutta varmasti. Nyt ollaan ekan kerran käyty taas 60kg alla :). Ei saisi olla niin paino keskeinen, vaan luottaa mittanauhaan. Ehkä opin matkan aikana arvostamaan mittanauhaa enemmän kuin painoa, joka ei aina kerro kuinka terveellisesti oikeasti elät. Kehonkoostumus mittauksessa olisi mielenkiintoista käydä. Se voisi olla hyvin palkinto, kun on vaikka normipainossa eli kun alle 56kg saavutettu.

Tämän tyylisen "pyykkimuijan" huivi päähineen haluaisin joskus uskaltaa laittaa.


Ruokailussa haasteita joskus asettaa se, että suosin luomutuotteita ja niistä ei aina ns. kevyt tuotteita löydy, mutta toisaalta se opettaa katsomaan määriä mitä syö. Pyrin myös välttemään lisäaineita, mutta ei se aina helppoa ole...enkä jaksa itse tehdä kaikkea ruokaa (ainakaan ennen kuin osaan syödä kohtuullisesti itse tekemää ruokaa, koska vedän kaiken yleensä napaan). Ostin karkkeja kaappiin ja jaon ne 100kcal pusseihin ja minusta hyvä idea, koska opettaa näkemään kuinka paljon sitä syö ja että vähäkin määrä voi riittää. Olen myös jakanut muita tuotteita valmiisiin pakkauksiin, niin helpompi, kun ei jaksa laskeskella ja miettiä.

Olen taas alkanut puuhastella ns. terveysvihkosta, jossa on terveysvinkkejä...hyvää ajankulua ja kivaa seurata sitä jälkeenpäin. Ongelma hyvissä vinkeissä on esim. se että ei muista niitä ja näin muistaa ne paremmin.
Tämä on minusta hyvin kesäyön aamuun tai iltaan sopiva tunnelma. Taianomainen. Se ehkä kuvastaa omaa ajatusmaailmaa, ulos metsästä ulkomaailmaan sellaisena kuin on. Kun ihminen on tyytyväinen itseensä se näkyy, kuin valo.

Hyvää heinäkuun alkua ja matkaa keskivaiheeseen :)

Palaillaan kuun puolessa välissä.


ps. visuaalinen kuvainspiraatio on omistettu Taina Elgille, joka on yksi ehkä viehättävimmistä suomalaisista tanssija/näyttelijä/malli. päivitän myös mitä syön-osiota, että tavoite-osiota.